Suomen oikeistohallitus on nyt todellisuutta, kun Orpo sai vähän ennen mittumaaria hallituksen kasaan Säätytalon neuvottelujen päätteeksi. Kansanedustuslaitoksemme edustajat pääsivät tuoreeltaan käsittelemään Suomen 77. hallituksen hallitusohjelmaa. Tuore hallitus ei säästynyt opposition höykytykseltä eduskuntakeskustelussa eivätkä eri asiantuntijoiden arvioit olleet maireita hallitusohjelman suhteen.
Suomen oikeistohallitus on nyt todellisuutta, kun Orpo sai vähän ennen mittumaaria hallituksen kasaan Säätytalon neuvottelujen päätteeksi. Kansanedustuslaitoksemme edustajat pääsivät tuoreeltaan käsittelemään Suomen 77. hallituksen hallitusohjelmaa. Tuore hallitus ei säästynyt opposition höykytykseltä eduskuntakeskustelussa eivätkä eri asiantuntijoiden arvioit olleet maireita hallitusohjelman suhteen.
Ristiriidaton ohjelma ei ole silloin kuin sitä ryhdytään toteuttamaan silloin, tulee eteen mm. maatalouspolitiikan ongelmat tai teollisuuspolitiikka sekä Suomen itänaapurustossa oleva epävakaa poliittinen tilanne. Maatalouden satonäkymät voivat kuivuuden tai muiden tekijöiden takia jäädä alhaiseksi. Vientiteollisuuden vientinäkymät pitää rullata tasaisesti niin, että hallitus voi käynnistää hallitusohjelmahankeensa seesteisissä merkeissä muuten hallitustoimet joutuvat koetinkiville.
Eduskuntavaalien aikaan Perusuomalaisten Riikka Purra sanoi, että: ”Kokoomus haluaa leikata pienituloisten etuuksista – Se ei meille käy” ja nyt näyttää siltä, että se käykin. Budjettileikkuri näyttää iskevän juuri niihin, joita Purra ilmoitti vaalitaistelussa puolustavansa. Höynäyttikö Purra e-vaalitaistelussa äänestäjiä tällä lupauksella? Säätytalon neuvotteluissa ainoana ”ay-liikkeen edunvalvojana” oli ay-taustainen perusuomalaisten ”työmies” Putkonen, joka näyttää taipuneen työelämän huononuksiin tai sitten hän on aidosti sitä mieltä työmiehiä ja-naisia pitää kyykyttää.
Todennäköiseltä näyttää, että oikeistohallitus joutuu hakauksiin ammattijärjestöjen kanssa, kun heille tarjoillaan ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastusta, sairauspoissaolon ehtojen muutoksia tai muita työelämän heikennyksiä. Suomessa ei olisi valtionhallinnolla varaa ajaa tietoisesti eri palkansaaja ryhmiä vastakkainasetteluun niin valtiovallan kuin työnantajien kanssa työelämäkysymyksissä. Se on selvää, että kaikissa neuvotteluissa tulee olla tilannetajua tai kykyä kompromisseihin, joka tyydyttää molempia neuvottelukumppaneita. Viimeistään ensi vuonna käytännössä tulemme näkemään mihin se budjettileikkuri iskee kipeimmin ja millä tavoin, mutta viitteitä siitä saadaan jo tulevana syksynä, kun valtionbudjettista vuodelle 2024 ryhdytään neuvottelemaan hallituspuolueiden kesken.
Orpon hallituksen vierailua presidentin pakeilla katselin televisiolähetyksestä ja väkisin tuli mieleen Timo Rautiaisen biisi Surupuku, kun he olivat presidentin edessä mustissa asuissaan, joka kuvastaa hyvin Orpon hallituksen olemusta. Lainaus biisistä Surupuku: ”Kun kansojemme suurmiehet, Noissa suurissa toimissaan, Kompuroivat pimeässä, Kaaos kannoillaan, Positiiviset pellet, Hellii hyvää ajatustaan, Ja elävät niin kuin paholaiset, Siksi pukeudun mustaan, Kun yhteinen maailma on, Pelkkää mielikuvitusta, Minä pukeudun surupukuun, Ja surupuku on musta” (lyrics Timo Rautianen ja Trio Niskalaukaus).
Kirjoituksen tekniset tiedot
Kirjoitus on oikoluettu Microsoftin Word - ohjelmalla sekä manuaalisesti kirjoittajan toimesta. Olen yrittänyt rutistaa sanottavani n. 200–395 sanaan niin, että Internet lukemisen lainalaisuudet täyttyvät. Kirjoituksessa on sanoja 316 otsikko mukaan luettuna.