Maailman keskipisteenä on nyt Pariisi, kun siellä kisataan olympiamitaleista n. kahden viikon ajan. Avajaiset olivat suureelliset ranskalaiseen tapaan tulevat olympiaisäntämaat eivät kykene enää tällaiseen avajaisnäytökseen. Kisojen järjestämisessä puhuttelee raha, jota pienemmillä mailla ei ole. Tuleva kisakaupunki Los Angeles Yhdysvalloissa vuonna 2028 ei kykene tällaiseen spektaakkelimaisiin avajaisiin oletettavasti. Toki aika ja paikka sekä toteuttajat ovat erilaisia, mutta sen näkee, kuka näkee. Urheilun seuraajat ovat nyt odottelevalla kannalla, että sattuisiko sieltä joku suomalainen tulla kotiin mitalikaulassa. Odotukset ovat aina korkealla ja urheilijoihin kohdistuva paine on ehkä tapissaan.
Maailman keskipisteenä on nyt Pariisi, kun siellä kisataan olympiamitaleista n. kahden viikon ajan. Avajaiset olivat suureelliset ranskalaiseen tapaan tulevat olympiaisäntämaat eivät kykene enää tällaiseen avajaisnäytökseen. Kisojen järjestämisessä puhuttelee raha, jota pienemmillä mailla ei ole. Tuleva kisakaupunki Los Angeles Yhdysvalloissa vuonna 2028 ei kykene tällaiseen spektaakkelimaisiin avajaisiin oletettavasti. Toki aika ja paikka sekä toteuttajat ovat erilaisia, mutta sen näkee, kuka näkee.
Urheilun seuraajat ovat nyt odottelevalla kannalla, että sattuisiko sieltä joku suomalainen tulla kotiin mitalikaulassa. Odotukset ovat aina korkealla ja urheilijoihin kohdistuva paine on ehkä tapissaan. Pitää muistaa, että urheilukisaajien huiput ovat koolla nyt Pariisissa. Pitää olla armelias niitä urheilijoita kohtaan, jotka eivät saa menestystä maistaa tällä kertaa olympialaisissa.
Olympia-aatteen kulisseissa haahuilee myös kansainvälinen etupolittikka ja kansainvälisen Olympiakomitean puheenjohtaja Thomas Bach on Venäjän Putinin ja muitten suurvaltojen johtajien taskussa, ellei taskussa niin nästyykissä (nenäliina) kuten Iltalehti kertoo jutussaan 2.10.2023: ”Skandaali Kansainvälisessä olympiakomiteassa – Puheenjohtajasta tuli Putinin puudeli”. Olympialaiset ovat medianäkyvyydeltään massiivinen tapahtuma hyvässä ja pahassa sekä taustalla kahisee raha kuten mm. Saudi-Arabiassa järjestettävät E-urheilun (elektroninen urheilu) Olympialaisissa.
Kansainvälinen Olympiakomitea KOK on solminut 12-vuotissen sopimuksen maan olympiakomitean kanssa. Taustalla on todennäköisesti maakuva kiillotuksesta kuten tiedetään ihmisoikeustilanne ei ole kaksinen ko. maassa. Se joka väittää, ettei urheilun takana lillu politiikka niin on omanlaisessa kuplassaan. Kautta-aikain maat ovat käyttäneet kansallistunteen nostatukseen sekä maakuvan parantamiseen urheilua.
Itse en laske e-urheilua urheiluksi mutta sellainen kansanvälinen status sillä nyt on, ehkä pinnistys tai ponnistus kohdistuu enemmän ajatteluun tai muuhun sellaiseen. Fyysinen urheilu on mielen ja kehonhallintaa siksi kokonaisvaltainen urheilu suoritus. Suosikkini lajiani, triathlonia, arvostan em. seikkojen takia.
Urheilulajissa pitää olla kohtuullisen hyvä kolmessa lajissa menestyäkseen urheiluareenoilla, jokin toinen saattaa olla erimieltä ja varmaan onkin. Arvostan kaikkia urheilu tai kuntoilumuotoja, jotka kohottavat ihmisten mieltä ja fyysistä jaksamista. Kaikkien meidän pitäisi lisätä liikkumistamme, kun emme saa fyysisestä työstä sitä potkua kuin aiemmin. Kunnosta huolehtiminen on myös kansanterveyskulu, joka väijyy taustalla. Mitä parempi kuntoisia olemme sitä vähemmän käyvät terveyskeskusten ovet.
Kirjoituksen tekniset tiedot
Kirjoitus on oikoluettu Microsoftin Word - ohjelmalla sekä manuaalisesti kirjoittajan toimesta. Olen yrittänyt rutistaa sanottavani n. 200–395 sanaan niin, että Internet lukemisen lainalaisuudet täyttyvät. Kirjoituksessa on sanoja 312 otsikko mukaan luettuna.