Suomalaisessa mainoksessa pyörii otsikon mukainen lause, joka sopii myös kuvailemaan diilimies Trumpia. Hän haluaa nyt Grönlannin, Panaman kanavan jne. Yhdysvaltain hallintaan. hän puhelee ikään kuin grönlantilaisilla tai emämaa Tanskalla ei olisi siihen mitään sanomista, kun hän vain haluaa. Luulen, että Panaman kanavassa on virrannut runsaasti vettä ennen kuin Trumpin mielihalut toteutuvat tai toteutuvatko tämän jälkeenkään. Yhdysvaltalainen demokratia on kummallinen, kun valittu presidentti voi kumota edellisen presidentin päätöksiä. Tussikynää käyttävä ”presidentti” kirjoitteli ahkerasti ex-presidentti Bidenin aikaisia päätöksiä kumoon televisiolamppujen loisteessa kuluneella viikolla.
Suomalaisessa mainoksessa pyörii otsikon mukainen lause, joka sopii myös kuvailemaan diilimies Trumpia. Hän haluaa nyt Grönlannin, Panaman kanavan jne. Yhdysvaltain hallintaan. hän puhelee ikään kuin grönlantilaisilla tai emämaa Tanskalla ei olisi siihen mitään sanomista, kun hän vain haluaa. Luulen, että Panaman kanavassa on virrannut runsaasti vettä ennen kuin Trumpin mielihalut toteutuvat tai toteutuvatko tämän jälkeenkään.
Yhdysvaltalainen demokratia on kummallinen, kun valittu presidentti voi kumota edellisen presidentin päätöksiä. Tussikynää käyttävä ”presidentti” kirjoitteli ahkerasti ex-presidentti Bidenin aikaisia päätöksiä kumoon televisiolamppujen loisteessa kuluneella viikolla. Suomalaisessa demokratiassa tällainen olisi ennen kuulumatonta toki suomalainen hallinto, ja valtiojohdon valtasuhteet ovat toisenlaiset kuin Yhdysvalloissa.
Samalla kun hän kumosi Bidenin päätöksiä niin hän armahti kannattajiaan vankiloista, jotka osallistuivat Yhdysvaltain kongressitalon valtaukseen tammikuun 6. 2021, jossa oli käynnissä 2020 presidentinvaalin vahvistaminen valtausyrityksessä loukkaantui neljätoista poliisia ja kuoli neljä. Väkijoukon yllyttäjänä (näin sanotaan) oli diilimies, joka istuu nyt maailman vaikutusvaltaisimman valtion peräsimessä. Muunneltua totuutta (valehteleminen) Trump käyttää siekailematta hyväkseen, kun puhe tai keskustelu on suunnattu omille kannattajille tai muulle kuulijakunnalle.
Miljardöörit Musk ja Zuckerberg ovat avanneet yritystoimintaansa kuuluvat sosiaalisenmedian kanavansa trumpismille hyötytarkoituksessa Yhdysvalloissa ja muualla maailmassa. Zuckerbergin Meta (Facebook, Instagram jne.) luopuu USA:ssa faktatarkistuksesta, joten siellä salaliittoteoriat sekä muut väittämät saavat lisää tilaa somealustoilla entisten lisäksi. USA on kieltämässä Tiktokin (kiinalainen somealusta) ellei sitä myydä yhdysvaltalaiselle omistajalle (miljardööri Muskille tai muulle raharikkaalle teknologiayritykselle) sitä pidetään Yhdysvalloissa kansallisen turvallisuuden uhkana, kun se on kiinalainen.
Lisää poliittisia episodeja Trump-maasta saadaan kuulla, kun viikot kuluvat kevättä kohti - tussahtaako Venäjän sotiminen Ukrainassa? Se ei ole loppunut vuorokaudessa kuten Trump lupasi, kun hän astuu virkaansa. Nyt on kulunut n. viikko virkaanastujaisista eikä siltä sadalta ole kuulunut vielä mitään. Tulevat ajat kansainvälisessä politiikassa tulevat olemaan ennakoimatonta aikaa. Se on selvää, etteivät tulevat ajat ole seesteisiä sekä kansainvälisen politiikan turbulenssi huonoimmillaan voi ulottua myös Suomeen.
Kirjoituksen tekniset tiedot
Kirjoitus on oikoluettu Microsoftin Word - ohjelmalla sekä manuaalisesti kirjoittajan toimesta. Olen yrittänyt rutistaa sanottavani n. 200–395 sanaan niin, että Internet lukemisen lainalaisuudet täyttyvät. Kirjoituksessa on sanoja 292 otsikko mukaan luettuna