Kirjoituksen yhteenveto – tehty tekoälyllä kirjoittaja on tarkistanut yhteenvedon.
Kirjoituksessa pohditaan nykymaailman ja Suomen järjenvastaisia ja raaistuvia ilmiöitä muun muassa oikeusjärjestelmän epäonnistumisten, rikosten sekä yhteiskunnallisen eriarvoisuuden näkökulmasta. Esimerkkitapauksina käsitellään Vastaamon tietomurtoa, pitkään pakastimessa säilytettyjä vainajia ja katuväkivaltaa. Kirjoittaja korostaa yhteiskunnallisten toimien tarvetta kehityksen kääntämiseksi, ja kritisoi hallituksen päätöksiä, jotka ovat syventäneet epätasa-arvoa ja aiheuttaneet turvattomuutta kansalaisten keskuudessa.
Kafkamainen maailma
Maailman poliittinen meno on kaikella tavoin kafkmainen (tark. mm. mieletön, järjenvastainen, painajaismainen). Suomalainen oikeusjärjestelmä kansalaisen näkökulmasta näytti jälleen kyvyttömyytensä, kun hovioikeus vapautti vastaajan vapaalle jalalle odottamaan Helsingin hovioikeuden lopullista ratkaisua. Vastaamon asiakkaiden kärsimykset vedettiin kölin alta hakkeri olisi pitänyt pitää edelleen säilössä, jos mittapuuna pidetään hänen tuottamaansa henkistä väkivaltaa Vastaamon asiakkaille.

Valtionkonttori maksaa kärsimyskorvauksia em. jutun liittyville henkilöille. Hakkeri lähti vapaalle jalalle ivallisten sanaparsien siivittämänä kiistäen tekonsa. Mitään katumusta hän ei osoittanut ”mahdollisesta” (poliisi ja syyttäjä ovat erimieltä vastaajan tietomurtoasiasta) teostaan Vastaamon hakkerointiuhreille. Pahimmassa tapauksessa tämä epäilty henkilö saa valtionkonttorilta korvauksia vangitsemisestaan hakkerointirikoksesta. Lakirikkomuksia tekevät ihmiset suorittavat käytännössä n. puolet tuomioistaan.
Mielettömät uutiset vyöryvät ja niihin kiinnittää huomiota kuten Turusta kantautuu nyt tietoja. Siellä kahta vainajaa on säilytetty yli 30-vuotta pakastimessa kiinteistön ulkorakennuksessa lehtitietojen mukaan he ovat olleet ruumiiden pakastajan vanhempia. Vainajat ovat mediatietojen mukaan kuolleet luonnollisesti. Tietämättä mitä asiaan liittyy, niin on järjenvastaista, ettei vainajia ole saatettu kunniallisesti hautaan. Mitä tällaisen ihmisen mielessä liikkuu, kun päädytään tällaiseen näin karmeaan tekoon.
Maailma ja Suomi on käsittämätön tapahtuminen kourissa, jos raaputetaan vähän tapahtumia. Ihmiskuntien jotkut piirit ovat kuin sotajalalla järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Rikollista toimintaa on ollut aina mutta tämän päivän rikollisuus on raaistunut kuten olemme todenneet mm. puukkohyökkäyksistä kaduilla sivullisia kadulla kulkijoita kohtaan. Mitä tämä kertoo maastamme ja maailmasta? Järjestäytyneen yhteiskunnan tulee kääntää tällainen kehityskulku normaaleihin uomiinsa, ettei meillä ole samalainen kehityskulku kuin naapurimaissa, joiden kansalaisten perusturvallisuus on pahoin järkkynyt.
Sanoisin että olemme jo vaarallisilla vesillä tämän suhteen, ellei tähän puututa yhteiskunnallisin toimin, joita on käytettävissä. Yhteiskunnallisen epätasa-arvon vuoksi tehtävä on vaikea, jota Suomen oikeistohallitus on syventänyt päätöksillään. Päätökset aiheuttavat levottomuutta kansalaisten keskuudessa ja voivat lisätä epätoivoisia ratkaisuja kansalaisten elämässä. Saman aikaisesti, kun sosiaaliturvaa heikennetään ja turvaverkot häviävät, kun sukulaiset saattavat olla nykypäivänä toisella puolella Suomea.
Kirjoituksen tekniset tiedot
Kirjoitus on oikoluettu Microsoftin Word - ohjelmalla sekä manuaalisesti kirjoittajan toimesta. Olen yrittänyt rutistaa sanottavani n. 200–395 sanaan niin, että Internet lukemisen lainalaisuudet täyttyvät. Kirjoituksessa on sanoja 287 otsikko mukaan luettuna Yhteenvedossa on 49 sanaa.