Hämmentävä uutinen kertoo
Ylen sivulla, että Kela siirtää virastossa olevat tietomme
Amazonin pilvipalveluun ja
tukipäätöksiä tehtäisiin automaatiolla kaikista päätöksistä 80 prosenttia tapahtuisi tällä järjestelmällä. Kelan edustajat sanovat, että Amazonin pilvipalvelusalit sijaitsee Euroopassa. Amazon on rekisteröity Yhdysvaltojen Seattleen. Kyseinen yritys on miljardiyritys, jonka toimialaan kuuluvat erilaiset digitaalisetpalvelut , jonka osana ko. pilvipalvelu toimii. Kela uusii järjestelmiä 589 miljoonalla eurolla sekä n. 1000 henkilön vähennyksellä kerrotaan Ylen uutisessa. ”Pitäisikö olla huolissaan” - helppo vastaus pitää, kun meidän kaikkien suomalaisten tiedot siirretään tähän pilvipalveluun ensi vuonna Kelan hallinnoimista konesaleista. Ylen jutussa asiantuntija sanoo, että Kelan siirtyminen Amazonin pilvipalveluun on kyse ”kansallisesta turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta”. Näkemystä ei voi kiistää se on juuri sitä, että kansalaisten tietoja luovutetaan ulkomaisen miljardiyhtiön järjestelmiin.
Hämmentävä uutinen kertoo Ylen sivulla, että Kela siirtää virastossa olevat tietomme Amazonin pilvipalveluun ja tukipäätöksiä tehtäisiin automaatiolla kaikista päätöksistä 80 prosenttia tapahtuisi tällä järjestelmällä. Kelan edustajat sanovat, että Amazonin pilvipalvelusalit sijaitsee Euroopassa. Amazon on rekisteröity Yhdysvaltojen Seattleen. Kyseinen yritys on miljardiyritys, jonka toimialaan kuuluvat erilaiset digitaalisetpalvelut , jonka osana ko. pilvipalvelu toimii.
Kela uusii järjestelmiä 589 miljoonalla eurolla sekä n. 1000 henkilön vähennyksellä kerrotaan Ylen uutisessa. ”Pitäisikö olla huolissaan” - helppo vastaus pitää, kun meidän kaikkien suomalaisten tiedot siirretään tähän pilvipalveluun ensi vuonna Kelan hallinnoimista konesaleista. Ylen jutussa asiantuntija sanoo, että Kelan siirtyminen Amazonin pilvipalveluun on kyse ”kansallisesta turvallisuudesta ja huoltovarmuudesta”. Näkemystä ei voi kiistää se on juuri sitä, että kansalaisten tietoja luovutetaan ulkomaisen miljardiyhtiön järjestelmiin. Vaikka sen konesalit olisivat läntisessä Euroopassa kuten Kela sanoo.
Samalla Ylen jutussa kerrotaan, että Yhdysvaltain lainsäädäntö salli maan virkamiehille oikeudenpäätöksellä pääsyn mm. Amazonin palvelimella oleviin tietoihin sijaitsevat ovat ne sitten missä tahansa maassa. Mielelläni kuulisin turvallisuusviranomaisten arvioita ja näkemyksiä sillä heidän olisi syytä tulla ulos asian kanssa ja herättää keskustelua niin poliittisissa päättäjissä kuin kansalaisten keskuudessa.
Eduskunnan valitsemat Kela-valtuutetut ovat ko. viraston toimintaa valvovia henkilöitä heidän tehtävänään on nostaa asiat pöydälle Kelassa. Kelan johtajat voivat vetäytyä sen taakse, että operatiivinen johtaminen kuuluu johtajistolle eikä asia kuuluu Kela-valtuutetuille. Valtuutetut vastaavat poliittisesti siitä millaisia linjauksia virasto tekee kansalaisten asioitten suhteen Eduskunnan valtuutuksella.
Asia on sen luokan yhteiskunnallinen kysymys, että poliittisten päättäjien tulee tehdä linjapäätös siitä, kenen käsiin kansalaisten arkaluontoisemmat tiedot siirretään vai pidetäänkö ne omissa käsissä ehkä asiaa, pitäisi käsitellä perustuslakivaliokunnassa? Sivustaseuraajana ei voi tietää ovatko nämä suunnitelmat olleet Eduskunnan päätöspöydillä. Onko se sitten realismia, että kun nyt Suomeen rakennetaan pilvin pimein datakeskuksia, kun tiedetään, että ne ovat ulkomaalaisomistuksissa. Suomen datakeskuksien omistukset ovat ulkomailla ja ne ovat pörssiyhtiöitä sekä pääkonttorit sijaitsevat esim. Yhdysvaltain pääkonttorien keskittymissä.
Tiedetään, että pääkonttorimaan lainsäädäntö sitoo niiden toimintaa enemmän tai vähemmän toki lakimiesarmeija etsii niistä ”porsaanreikiä” yhtiöiden eduksi. Onko tässä jälleen kyse suomalaisten ”sinisilmäisyydestä”, joka vaivaa yleisesti suomalaista päätöksentekoa ja me suomalaiset luottamme siihen mitä sovitaan kulloisistakin asioista sillä voi olla ehkä hintansa mm. valtiollisten kyberhyökkäysten todellisuudessa.
Kirjoituksen tekniset tiedot
Kirjoitus on oikoluettu Microsoftin Word - ohjelmalla sekä manuaalisesti kirjoittajan toimesta. Olen yrittänyt rutistaa sanottavani n. 200–395 sanaan niin, että Internet lukemisen lainalaisuudet täyttyvät. Kirjoituksessa on sanoja 335 otsikko mukaan luettuna.