Haavoittuvat tietojärjestelmät

Sunnuntai 21.7.2024 - FotoPena

Viikolla nähtiin ja kuultiin se mitä ei uskottu tapahtuvan tietojärjestelmissä, kun yhdysvaltalainen tietoturvayhtiö CrowdStriken päivitti asiakkaidensa viruspäivityksen virheellisesti. Hämmennystä lisää vielä se, että virheellinen viruspäivitys kohdistui Microsoftin Windowsia käyttäviin järjestelmiin. Maailman jokaisella kolkalla Microsoft Windows on hallitsevassa asemassa tietoliikenteessä. Jokainen tietää, joka käyttää tietokoneita sen, että Windows-järjestelmä on lähes jokaisella koneella.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Erikoinen viikko

Sunnuntai 14.7.2024 - FotoPena

Uutismediaa seuraten voisi sanoa, että tämä oli erikoinen viikko, kun Suomen Eduskunta käsitteli ns. käännytyslakia. Puheensorina asianympärillä on käynyt vilkkaasti ja lokaakin on lentänyt. Ottamatta lain sisältöön kantaa niin Orpon hurskastoive siitä, että keskustelua voitaisiin käydä sivistyneesti ei toteutunut eikä toteudu myöhemminkään. Toki lausuman hän kertoi jälkikäteen Ylen sivulla kommentoidessaan asiaa. Perussuomalaiset ministerit Purra ja Rantanen media tietojen mukaan kyynelehti, kun käännytyslaki meni lävitse Eduskunnassa, olihan se heille makea voitto.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

"Uudet vaaran vuodet"

Lauantai 6.7.2024 - FotoPena

Suomalaiseen politiikan sanastoon on jälleen pulpahtanut sana ”vaara vuodet” nykysukupolvi ei mahdollisesti taklaa tätä sanaa, joten pieni katsaus aiheeseen lienee paikallaan. Vaaran vuodet nimitys on tullut toisen maailman sodan jälkeen suomalaiseen sanaston epävarmasta ajanjaksosta, joka oli seurausta 2. maailman sodan jälkeisestä ajasta. Pelkoa herätti se, että Suomi muuttuu kommunistiseksi valtioksi Neuvostoliiton miehityksen tai kommunistisen vallankaappauksen jälkeen. Poliittisessa ilmapiirissä on nyt viiteitä samanlaisesta kehityskulusta Venäjän hyökättyä Ukrainan kimppuun.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Lentokieltoalueet

Lauantai 29.6.2024 - FotoPena

Suomen ilmatilassa lennätetään kaikenlaisia Drooneja niin viranomaiskäytössä kuin harrastajien toimesta. Jokainen ehkä tietää, että niitä käytetään myös sodankäynnin välineenä, joten tätä käyttötarkoitusta ei liene tarvetta kerrata. Päästäkseen lennättämään Droonia on rekisteröidyttävä Traficomin tietokantaan sekä suoritettava aiheesta kurssi. Tätä kirjoittaessani niitten lukumäärää ei ole tiedossa siis harrastekäyttäjien omistuksessa olevia lentäviä esineitä. Viranomaiset ovat heränneet nyt siihen, että näitä voidaan käyttää esim. yhteiskunnan elintärkeitten kohteiden kartoittamiseen. Suojelupoliisi on jo raportoinut siitä, että Droonien lennättäminen on lisääntynyt yhteiskunnalle tärkeitten toimintojen lähellä kuten vesi ja-sähkölaitosten läheisyydessä.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Monenlaista poliittista puhetta

Sunnuntai 23.6.2024 - FotoPena

Politiikassa puhetta riittää erilaisista ilmiöistä, joita olemme kuulleet tai nähneet eri medioista. Sisäinen turvallisuus ja ministerin edesottamukset ovat nostattaneet otsikoita. Toistaiseksi ministeriaitiossa istuva ministeri Rydman saa jatkaa tehtävässään kielteisestä julkisuudesta huolimatta. Lähtöpasseja on jaettu jo yhden ministerin osalta tämän hallituksen aikana. Silloin aiheena oli flirttailu äärimäisyysajattelun kanssa. Lähtöpasseja ministeritehtävästä on annettu ennekin kansakuntaa kuohuttaneitten syiden takia tai istuva ministeri on menettänyt poliittisen viiteryhmänsä puheenjohtajan paikan ja uusi puheenjohtaja on astunut tilalle ministeriksi.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

"Päässilimääset"

Lauantai 15.6.2024 - FotoPena

Suomalainen yhteiskunta on luisunut jo jonkin aikaa ihmisten kunnioittamisen tieltä ”päässilimääselle” (kuriton) tielle. Jatkuva uutisvirta kertoo meille siitä, että tekoja ja tapahtumia pulpahtaa pinnalle aivan käsittämättömissä yhteyksissä kuten tämä Oulun alaikäisen lapsen (Suomen kansalainen) puukotus ja hyökkääjänä oli äärioikeistolainen yli kolmekymmentävuotias ukko. Oikeisto poliitikot saavat katsoa peiliin tanakasti. He ovat puheillaan edesauttaneet laitaoikeistolaisuuden kasvualustan syntyä puheillaan Suomeen.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

"Yksinäiset sudet"

Sunnuntai 9.6.2024 - FotoPena

Poliittinen väkivalta pulpahtaa aika-ajoin esille eli sellaiset äärimäisyysteot, jotka kohdistuvat politiikoihin tai poliitikkoryhmiin. Suomessa on ollut myös pahoinpitelyjä tunnettuja politikkoja kuten Ben Zyskowiczia tai Juha Sipilää kohtaan. Ovatko nämä ”yksinäisten susien” tekemiä vai onko taustalla organisoidumpaa taustaa. Helsingin Yliopisto tutkija Miettinen arvio em. Ylen Ykkösaamussa, että se olisi ”yksinäisten susien” poliittista väkivaltaa. Lähihistoriassa poliittista väkivaltaa on ollut mm. Saksassa Punaisen Armeijakunnan eli saksalaisesti ilmaistuna Rote Armee Fraktion, RAF se oli äärivasemmistolainen ja ajoi kommunistista kansannousua Saksassa vuosina 1978–1998 saakka. Eurooppaan viimevuosina kohdistuneet poliittiset islamistiset terroriteot ovat lukuerikseen. Väkivaltainen poliittinen toiminta ei kuulu demokratiaan sekä terroriteot ovat aina tuomittavia tapahtuvat ne sitten ”yksinäisten susien” toimesta tai jonkin organisoituneen ryhmän toimesta sekä eittämättä ne ovat hyökkäyksiä aina demokraattista järjestelmää kohtaan.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Satakuusikymmentäkaksi

Lauantai 25.5.2024 - FotoPena

Suomessa on hämmästyttävä ilmapiiri niin poliittisesti kuin yhteiskuntarauhan alueella. Tiedotusvälineet kertovat, että poliisiviranomaisten tietoon huhtikuussa on tullut satakuusikymmentäkaksi siis 162 koulu-uhkausta. Viranomaisten antamatieto on järkyttävä, kun vielä tähän lisätään piiloon jäävät uhkaukset, jotka kohdistuvat koulujen opetushenkilökuntaan. Samoin kuin kouluihin tunkeutuvat ulkopuoliset henkilöt, kun jokin lähisukulaisnuori tai lapsi on saanut uhkaavaa käyttäytymistä toisilta nuorilta vapaa-ajallaan. Tällainen käytös on toivottavasti vain yksittäistapaus, joka tapahtui asuinalueeni lähikoulussa. Ilmapiiri on joka tapauksessa tiedotusvälineiden antama kuvauksen perusteella lasten ja nuorten maailmassaan kestämätön. Se suurikysymys, joka tästä eittämättä kumpuaa, on se, että miten tähän on tultu?

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Politiikan ylimieliset

Sunnuntai 19.5.2024 - FotoPena

Suomalaisessa politiikassa ylimielisyys saattaa torpatta politiikantekijöiden etenemisen vallankahvaan kuten kävi Mika Aaltolalle presidentinvaalissa. Nyt hän yrittää europarlamenttiin Kokoomuksen listoilta, vaikka hän presidentinvaalin jälkeen ilmoitti, ettei ole ehdolla enää poliittisiin tehtäviin. Poliittinen takki on kääntynyt sata-astetta toisin päin ja nyt hän pyrkii jälleen poliittiseen vallankahvaan. Ylimielisyys politiikassa suistaa puolueet ja ehdokkaat kannatuksen suhteen syöksykierteeseen, jolloin kannatus kääntyy vaalihäviöksi. Hallituksen ministereiden ylimielisyys syö etenkin, Kokoomuksen sylipuudeliksi heittäytyneen, Perussuomalaisten kannatusta. Minkäänlaista poliittista nöyryyttä nämä vallanpitäjät eivät ole esittäneet kansalaisten suuntaan valtionbudjettileikkauksia tehdessään.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Kokonaiskuva

Sunnuntai 12.5.2024 - FotoPena

Maailman meno on nyt sellainen, että kokonaiskuvan muodostaminen niin kotimaasta kuin maailmasta on ennennäkemättömän työlästä. Uutisvirta erilaisissa välineissä on katkeamatonta, joissa kerrotaan mitä tuleman pitää elinpiirissämme tai kauempana maailmassa. Kaikesta tästä tietovirrasta ei aina ota selvää Erkkikään. Maassamme on käynnissä kylmäävät ajat, (tietovirran mukaan) niille ihmisille, jotka ovat jo ennestään  toimeentulon rajamailla. Ihmisten elämän kurjistaminen tai terveyshuollon hajoaminen kustannussäästöihin hyvinvointivaltion hajoamisen tie. Oikeistohallituksen tavoitteena on ehkä nykyisen terveyshuollon romuttaminen ja siirtäminen yksityiselle terveyspalvelujen tuottajille sellaiset merkit ovat poliittisessa ilmastossa näkyvissä. Nykyiset hyvinvointialueet ovat vasta nyt muotoutumassa eri hyvinvointialueella tällaisen tiedonmurun olen napannut tästä sekavasta vyyhdistä.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Puhutteleva valokuva

Lauantai 4.5.2024 - FotoPena

Suomen presidenteistä on julkaistu virallisia valokuvia ainakin Kekkosesta eteenpäin aina valokuvat eivät olleet onnistuneita. Valokuvat ovat tietysti katsojalle mielipide alttiita. Miten ihmeessä jälleen kerran presidentistä on sellainen virallinen valokuva, joka ei ole edukseen kohteelle. Niinistön virallinen valokuva synnytti kohua myös koska se oli ehkä Photoshopilla käsitelty. Itse olisin ohjeistanut presidentti Stubbia niin, että hymy olisi ollut vienompi ja henkilön katsetta olisin pyytänyt siirtämään lievästi vasemmalla tai oikealle. Jonkun mielestä nämä ovat nyansseja, mutta valokuvan tulee tehdä aina kunniaa kohteelleen nyt Stubbin virallinen valokuva ei sitä tee. En marmata tätä sen takia, että olisi äänestänyt em. herroja, kun vaali (mikä tahansa vaali) on suoritettu niin ”kansanvalta on puhunut pulinat pois” kuten Johannes Virolainen sanoi aikanaan.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Kuralla?

Sunnuntai 28.4.2024 - FotoPena

Suomalaisia uutisia tai ajankohtaislähetyksiä seuratessa tulee sellainen käsitys, että kansantaloutemme ja siinä sivussa valtiotalouden kehykset ovat kuralla. Ylös pääsyä tästä talouden kuralammikosta ei ole muuta tietä kuin kurjistaa kansalaisten elämää entistä enemmän - kuulemma. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Marttinen pelottelee jo meitä valtionbudjetin nyt jo tehtyjen leikkauksien lisäleikkauksilla ja veronkiristyksillä Ylen A-talkin keskustelussa. Karvasmanteli tässä Kokoomukselle on se, että jos Euroopan Unioni EU ottaisi Suomen taloussyyniin, joka on epätodennäköistä sanovat jotkut taloustieteilijät. Olisihan se tietysti nöyryyttävää ”talousguru”-puolue Kokoomukselle, jos heidän hallituskaudellansa EU syynäisi Suomen valtiotalouden pitoa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Poskisuudelmia ja hymyjä

Sunnuntai 21.4.2024 - FotoPena

Euroopan johtajat kokoontuivat kuluneella viikolla EU:n siipien suojassa pohtimaan maanosamme tulevaisuutta, jossa käydään Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Ukrainan presidentillä oli vakava viesti johtajille maansa tilanteesta. Johtajat vaihtoivat hymyjä ja poskisuudelmia keskenään ja siihen se taisi jäädäkin yhdessä katteettomien lupauksineen Ukrainalle. Sotilasasiantuntijat sanovat, että Ukraina tarvitsee kymmenittäin Patriot-ilmapuolustusjärjestelmiä torjuakseen Venäjän ohjukset ja sotalennokit. Saksa antaa nyt armeliasuudessaan yhden tällaisen ilmapuolustusjärjestelmän, jolla ei ole ratkaisevaa merkitys Ukrainan ilmapuolustukselle.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Myönteiset tapahtumat - onko niitä?

Sunnuntai 14.4.2024 - FotoPena

Uutisia erilähteistä seuratessa välittyy sellainen kuva, ettei mitään myönteistä tapahdu meillä ja maailmalla. Erilaisia ongelmia vyöryy mennen tulen, jotka vaikuttavat meihin kansalaisiin tavalla taikka toisella. Nyt kun hallitus sorvaa kehysriihessään valtion budjettia tulevaan kuosiinsa. Päivittäin vilisee eri ministerien kuvailua siitä, että millainen budjettileikkuri iskee kuhunkin väestöryhmään. Illalla sitten vielä spekuloidaan uutisissa ja erilaisissa keskusteluohjelmissa valtion budjetti kuosin näkymiä ja millaisiin kohteisiin budjettileikkaukset sattuvat kipeimmin.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Myllerrys

Sunnuntai 7.4.2024 - FotoPena

Kotimaamme on monenlaisen myllerryksen kourissa, kun oikeistohallitus pemistää kaikki työelämän pelisäännöt uusiksi lakiteitse. Vielä ei tiedetä mitä sieltä hallituksen myllystä lopulta tulee. Tiedotusvälineissä liikkuu arvailuja, että kaikki elämän osa-alueet ovat Orpon - Purran leikkuulaudalla. Thatcherilaista oikeistotalouspolitiikkaa on luvassa kovalla kädellä haastattelulausunnot viestivät sellaisia visioita, että vuoden 1990-luvun laman aikana tehdyt talouspoliittiset toimenpiteet kalpenevat tämän tulevan taloushoitokuurin rinnalla.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Sekasotkua

Sunnuntai 31.3.2024 - FotoPena

Suomi on nyt ankarassa poliittisessa lukossa ja on ollut jo sitä pitemmän aikaa. Hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen välit ovat enemmän kuin tulehtuneessa tilassa, kun hallitus on osapuolena työelämäasioissa ja se ajaa kuin käärmettä pyssyyn muutostavoitteitaan. Työantajajärjestöt ovat vetäytyneet oikeistohallituksen selän taakse työelämän muutoshankkeessa. Helppo sieltä on huudella, kun työantajajärjestöt ovat dumpanneet tavoitteensa hallitusohjelmaan.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Ennennäkemätön ottelu

Sunnuntai 24.3.2024 - FotoPena

Suomessa on menossa ennennäkemätön ottelu ammattiyhdistysliikkeen ja oikeistohallituksen kesken paljon julkisuudessa olleista työelämän muutoksista, jotka pääosin Elinkeinoelämän Keskusliitto EK on dumpannut hallitusohjelmaan. Oikeistohallitus vetäytyy eduskuntavaalien-23 tuloksen taakse väittämällä, että se voi säädättää sellaisia lakeja kuin tykkää kuten nämä työelämään liittyvät lakiesitykset tai sosiaalipolitiikan liittyvät leikkaukset. Niin se tietysti voi mutta kansalaisyhteiskunnalla on oikeus ja velvollisuus esittää näkemyksensä perustavaa laatua oleviin muutoksiin, jotka koskevat järjestöihin järjestäytyneitten ihmisten elämää tai muita kansalaisia. Olen sanonut, että työntekijöillä ei ole muuta mahdollisuutta asioittensa esille tuomiseen kuin neuvottelut tai lakko em. järjestyksessä. Hallituksen neuvottelijoilla on erikoinen käsitys neuvotteluista. Olen vanhanliton miehiä tämän suhteen, olen käsittänyt neuvottelutilanteet sellaisiksi, että osapuolet tulevat toisiaan vastaan kulloisessakin asiassa tai tilanteessa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Hullunmyllyä

Lauantai 16.3.2024 - FotoPena

Maailma on yhtä hullunmyllyä (sekavaa ja kaoottista). Putini ja Venäjän muut silmäätekevät puhuvat mitä sylkisuuhun tuo ja uhkailevat muita maita yhä kaoottisimmilla sananparsilla. Venäjän presidentin näytösvaalit ovat peiteltyä diktatuuria, jolloin kansalaiset eivät voi äänestää näkemyksiensä mukaan, kun presidentinvaalintulos on ennakolta selvä, ellei ole niin venäläinen propagandaruletti ei ole tehnyt tehtäväänsä. Muut presidenttiehdokkaat ovat tekosyillä eliminoitu vaalista pois tai järjestetty tuonpuoleiseen.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Tekoälyä

Lauantai 9.3.2024 - FotoPena

Viestimien eritasoilla hohkataan nyt tekoälyn tai keinoälyn nimeen niin kuin se ratkaisi kaikki maailman ongelmat. Se on ihmisen keksimä tietokonesovellus, jolla voidaan tehdä erilaisia asioita kuten hakea tietoa, tehdä tekstejä, kuvamuokkauksia, musiikkivideoita jne., kun tekoälyohjelmaan on syötetty ennakkoon tietoja, joita se tulkitsee oikein tai ehkä väärin. Tekoälyllä voi olla hyötynäkökulmaa ihmiselle mutta johtaako se siihen ihmisen oma päättelykyky tai ratkaisukyky heikkenee. Koneoppiminen saattaa edetä siihen vaiheeseen, että se saattaa ryhtyä tekemään ihmisen puolesta päätöksiä, jotka ovat joko huonoja tai hyviä kulloisessakin asiassa. Ihmisellä kun luontainen kyky ”ajatella asioita eteenpäin ja taaksepäin” eli kyky ”saada tietoa tai ymmärtää asioita ilman tietoista päättelyä”.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Sotaisaa

Sunnuntai 3.3.2024 - FotoPena

Poliittiset johtajat Euroopassa ja Suomessa maalailevat mahdollisia uhkakuvia siitä mitä saattaa tapahtua tässä epävarmuuden aikakaudessa Euroopan mantereella. Taustalla on tietysti Venäjän häikäilemätön hyökkäys Ukrainaan, joka tosin on alkanut jo vuonna 2014 kun Venäjä miehitti Krimin. Nyt on viimeistään pyyhkiytynyt sinisilmäisyys poliittisten johtajien puheista, kun maailma ajautunut epävarmuuden tilaan Ukrainan sodan seurauksena, jota käydään Euroopan mantereella. Demokratioissamme on ratkottavana valtavia ponnistuksia vaativia kysymyksiä kuten ristiriitojen hillitseminen läntisten demokratioiden ja diktatuurien välillä. Euroopassa on nyt esimerkki siitä, että millaiset tavoitteet diktaattoreilla on ihmisten alistamisessa valtaansa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »