Napit vastakkain

Sunnuntai 24.9.2023 - FotoPena

Suomen kielessä ja murteissa on sanoja, joita on vaikka muille jakaa kuten ”napit vastakkain” se kuvaa asiaa, josta ollaan erimieltä. Nyt napit vastakkain ovat nyt maan hallitus sekä ammattiyhdistysliike. Oikeutetusti he puolustavat jäsentensä etuuksia, joita aiotaan heikentää hallituksen toimesta. Ammattiyhdistysliike on ilmoittanut poliittisista lakoista, joita järjestetään kolmen viikon ajan. Hallitus ei todennäköisesti tule perääntymään suunnitelmistaan mutta nyt en ryhdy yksityiskohtaisesti ruotimaan asiaa vaan tarraudun muutamaan kysymykseen ja yleisesti tähän liittyviin asioihin.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

12 miljoonaa

Sunnuntai 17.9.2023 - FotoPena

Jokainen ihminen käyttää vaatteita tavalla taikka toisella luonnon olosuhteiden mukaan Suomessa ja maapalolla. Ne ovat ohjanneet meitä pukemaan itsemme erilaisiin lämpöä pitäviin tai viileyttä suosiviin vaatteisiin. Ylen uutisvirrasta bongasin vaatteisiin liittyvän jutun, jossa kerrottiin, että Euroopan Unioni EU:ssa syntyy 12 miljoonaa tonnia tekstiilijätettä vuosittain siis 12 miljoonaa tonnia. Vaatejätteen määrä yksistään Euroopassa on järkyttävä, kun tähän lukuun lisätään koko ihmiskunnan tekstiilijäte, niin päädytään huikeisiin lukemiin.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Biaudet - piikki porvarin lihassa

Sunnuntai 10.9.2023 - FotoPena

Hallituksen ja kahden ministerin luottamuksesta on nyt sitten äänestetty. Hallituksessa istuvien puolueiden äänillä se pysyi pystyssä, jopa RKP:n Biaudet äänesti hallitukselle luottamusta. Hän näpäytti luottamusäänestyksessä ministereitä (Purra ja Rydman) äänestämällä tyhjää. Lausuntonsa mukaan hän sanoo, että luottamus pitää ansaita. Näin se kaiketi on kaikissa tehtävissä ”luottamusta joko on tai sitä ei ole” hallituspuolueiden välejä on hiertänyt koko kesä ajan rasismikeskustelu. Hallituksen tiedonannolla ongelma lakaistiin vain matonalle se ei poistu mihinkään se on alati läsnä, jos sellaisen ajatusmaailman on omaksunut itselleen. Toisekseen toisen suuren hallituspuolueen käyttövoima ja kannatus tulee siitä, että he puhekulttuurissaan liehakoivat ääriajattelua.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Sekavuustila

Sunnuntai 3.9.2023 - FotoPena

Sekavuustila on tieteellinen termi ja se käsittelee ihmisen terveydentilaa. Yhteiskunnallisessa merkityksessä sitä ehkä voi käyttää ilmaisemaan tapahtumia, jotka eivät ole järkisyillä perusteltavissa kuten joukkotappelut Turussa, Vaasassa (suunniteltu mutta poliisi esti nujakan), Helsingissä ja Karkkilassa tivolin työntekijät ja nuorisoporukka ”nyrkkeilivät” toistensa kanssa. Millaiset syyt tai muut tekijät johtavat siihen, että ryhdytään porukalla nujakoimaan? Nujakointia on ollut, pitikin, kesää myös lehtien ja muilla tiedonvälityksen palstoilla. Hallitus puolueen tai puolueiden edustajien sanomisista onneksi ne ovat olleet vain verbaalisia (sanallisia).

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Posti ei kulje - posti Kusti ei polje

Sunnuntai 27.8.2023 - FotoPena

Posti on ilmoittanut täällä valtatie 19:n varrella oleville asukkaille, että posti Kusti ei tuo enää ns. päiväpostia kuin kolmena tai kahtena päivänä vuoroviikoin saajalleen. Kotitanhuvilla on jo kauan aikaa sitten ryhdytty kirjeposti lajittelemaan Helsingissä eli näitä kuskataan edestakaisin valtatie 19:n varteen /varrelle. Jotkut alueen toimijat ovat antaneet jakeluyhtiölle kirjeittensä jakelun. Nopeuttaakseen kirjeitten perille tuloa tämä on vain mututuntumaa asiaan ei ole virallista vahvistusta, mutta kirjeiden saajat ovat näin sanoneet.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Lähtötelineissä

Sunnuntai 20.8.2023 - FotoPena

Presidenttipeli on saanut uusia kierroksia, kun lähes kaikki ehdokkaat ovat joko nimetty tai ollaan nimeämässä presidenttiehdokkaaksi kannatusyhdistyksien keräämien kannatuskorttien avulla. Presidentti valitaan vajaan viiden kuukauden kuluttua (28.1.24) mutta todennäköisesti valinta ei ole selvä ensimmäisessä äänestyksessä, vaan vaalissa tulee toinen kierros, jolloin äänestyspäivä on 11.2.2024. Gallupkyselyjä presidenttiehdokkaiden kannatuksesta julkaistaan tiuhaantahtiin syksyn kuluessa, ensimmäiset gallupit on jo julkaistu. Kannattajakortteja kerätään turuilla ja toreilla niitten ehdokkaiden ehdokkuudelle, jotka eivät ole puolueen asettamia kun 20 000 kannatuskorttia pitää olla kasassa, jos aikoo olla ehdolla vaaleissa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Spekulaatio

Sunnuntai 13.8.2023 - FotoPena

Suomen poliittisessa kirjoittelussa spekulaatioita (”olettamuksiin perustuva ajattelu”) on runsain mitoin siitä, että pysyykö Orpon oikeistolainen pyhäkolminaisuuden hallitus pystyssä syksyn poliittisissa virvaliekeissä. Hallituksen yksiosapuoli on pyristellyt entisten kirjoitusten tai kannanottojen sotkuissa. Ahdinkoa ei helpota se, että Ruotsalainen kansanpuolue RKP:n puheenjohtaja lisännyt poliittista puhuria siinä muodossa, etteivät olisi lähteneet hallitukseen, jos olisi ollut tiedossa nämä Perusuomalaisten toimijoiden ihmisryhmiä tms. koskevat halventavat kirjoittelut. Kuka uskoo, ettei ollut tiedossa tai sitten poliittiset kotiläksyt on tehty huonosti. 

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

"Happotestejä syksyllä"

Sunnuntai 6.8.2023 - FotoPena

Ylen A-studiossa oli viikolla keskustelu presidenttipelistä. Keskustelussa poliittiseen sanastoon lanseerasi, Eeva Lehtimäki (MTV-uutiset yhteiskuntatoimituksen päällikkö), uuden sanan ”happotesti”. Käsittääkseni hän tarkoitti tällä, että presidenttipelin ”happotestiin”, joutuvat ehdokkaat, jotka valitsijayhdistysten kautta pyrkivät vallankahvaan. He joutuvat keräämään kannattajakortteja eli 20 000 allekirjoitusta päästäkseen ehdokkaaksi tässä tapauksessa presidentinvaaliin.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Onko järkevää?

Sunnuntai 30.7.2023 - FotoPena

Suomessa on kymmenittäin televisiokanavia maksullisia ja maksuttomia tai Yle-verolla, jotka lähettävät ohjelmia lähes tauotta vuorokaudessa. Radiokanavat ovat luku sinänsä, joiden ohjelmistot ovat poikkeuksetta musiikkipainotteisia, ellei lukuun oteta Yleä, joka on lähettänyt vuodesta 1926 radio-ohjelmia. Varsinaisesti ihmettelyn aihetta antaa se, että kaupalliset kanavat tekevät viihdettä ns. tosi-tv:tä. Useimmat tuotannot ovat peräisin amerikkalaisten ohjelmaideoita kuten Selviytyjät ja Amazing Race, jotka ovat kopioita amerikkalaisista vastaavista tv-tuotannoista. Olen ihmetellyt jo useita vuosia sitä, että mitä järkeä on siinä, että ko. ohjelmia tehdään suomen kielellä ja suomalaisella tv-tuotannolla. 

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Sakeaa

Sunnuntai 23.7.2023 - FotoPena

Suomalainen politiikka on nyt sakeana uhriutumista sekä sättimistä, kun poliittiset suuntaukset hallituksessa, hallituspuolueissa, somealustoilla ja oppositiossa ovat karvat pystyssä poliittisista lausumista, joita on kirjoiteltu ja kirjoitellaan kanssa ihmisistä. Erilaiset poliittiset suuntaukset ovat menneet, jopa niin pitkälle, että kaivetaan politiikkatoimijoiden nuoruuden toilailut esille. Tosin tässä tapauksessa niin sanottu ”Lindström-kohu” kuivui nopeasti kasaan, kun siinä ei ollut oikein poliittisia villoja sukimiseen. Hallituksen Orpo on varmaan kuin tulisilla hiilillä yrittäessään pitää oikeistohallituksensa kasassa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Sekavaa ja myötäilevää

Sunnuntai 16.7.2023 - FotoPena

Poliittinen ilmapiiri Suomessa on sekavassa tilanteessa, kun valtioneuvoston eräitten jäsenten poliittisia edesottamuksia puidaan julkisuudessa. Pääministeri sukii myötäkarvaan sen minkä ehtii tämän puolueen edustajia, jotka ovat nostetut tikunnokkaan puheistaan ja kirjoituksistaan. Nykyiselle hallitukselle se on mainehaitta, jota on selitelty ulkomaita myöten pyytämällä anteeksi mm. Turkin ulkoministeriltä tai asiaa on selitelty Saksan liittokanslerille. Kotimassa asiasta on myös jyrähtänyt presidentti, aivan oikeutetusti, ja vaatinut hallitukselta toimia tähän rasismiin kytköksissä olevaan kirjoitteluun ja käytökseen, joka menneisyydestä pulpahtanut pinnalle. 

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Suksee

Sunnuntai 9.7.2023 - FotoPena

Suomen 77. hallituksen alkutaival on ollut, ettenkö sanoisi pomppuinen, kun sitä on ravistellut jo ministeriero. Kokoomuksen Orpo varmaan kuvitteli, että oikeistohallituksen kokoaminen oli mahtava suksee (menestys) mutta toisin kävi. Ministerieron todellisista taustatiedoista ei ole perillä muut kuin valtiovarainministeri – puoluejohtaja Purra ja hänen kabinettinsa. Pääministeri – puoluejohtaja Orpolla on ollut ehkä jotain vihiä taustakeskusteluista, joita on käyty ministerieroon johtaneista todellisista syistä. 

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Rahankeräykset

Sunnuntai 2.7.2023 - FotoPena

Yle-uutiset kertoi 26.6., että Ukraina-tukikonserttien tuotoista, joka oli kaksi miljoonaa, meni puolet palveluntarjoajille (tekniikka jne.) ja esiintyjät saivat esiintymiskorvauksena n. 600–700 euroa. Olen olettanut, että esiintyjät tai muut sellaiset ovat mm. tukikonserteissa esiintymässä palkkioitta tai korkeintaan matka tai ateriakuluilla mukana ns. hyvällä asialla. Ylen uutisjuttu aiheesta oli kyllä mykistävä sen suhteen, että hyväntekeväisyyskeräysten keräyskulut ovat luvalla sanottuna röyhkeän korkeita varsinkin tässä puheena olevassa Ukraina-tukikonserteissa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Oikeistohallitus on nyt todellisuutta

Sunnuntai 25.6.2023 - FotoPena

Suomen oikeistohallitus on nyt todellisuutta, kun Orpo sai vähän ennen mittumaaria hallituksen kasaan Säätytalon neuvottelujen päätteeksi. Kansanedustuslaitoksemme edustajat pääsivät tuoreeltaan käsittelemään Suomen 77. hallituksen hallitusohjelmaa. Tuore hallitus ei säästynyt opposition höykytykseltä eduskuntakeskustelussa eivätkä eri asiantuntijoiden arvioit olleet maireita hallitusohjelman suhteen. 

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Nähtäväksi jää

Sunnuntai 18.6.2023 - FotoPena

Vielä ei voi sanoa juuta eikä jaata tulevan oikeistohallituksen ohjelmasta, joka julkistettiin ennen viikonlopun alkua. Edessä ovat vielä seremonialliset osuudet kuten eduskuntakäsittely ja presidentin muodollinen hallituksen nimittäminen ennen kuin Orpon poppoo istuu ministeriautoissa. Median kommentaattorit kertoivat hallitusohjelmasta sellaiseen sävyyn, että keppiä ja porkkanaa kansalaisille on luvassa tuleville vuosille vain, eläkeläiset jäisivät elämän kurjistamisen ulkopuolelle.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

"Armotonta menoa"

Sunnuntai 11.6.2023 - FotoPena

Suomalainen trubaduuri Sepi Kumpulainen esitti aikoinaan laulelman ”Armotonta menoa” se tuli julkisuuteen vuonna 1991. Laulun sanat esiintyvät myös ”Armotonta menoa dokumentissa hoivatyön lauluja” kukapa olisi uskonut vielä silloin (1990-luvulla), että hoivapalvelut kriisiytyvät 2000 luvun hyvinvointi Suomessa. Dokumentti paljasti karulla tavalla mitä siitä seuraa, kun hoivatyö muutetaan markkinaehtoiseksi tulos tai ulos periaatteelle. Lisäksi suurten ikäluokkien ylle langetettiin ”kestävyys vaje”- kirous ja sitä peilataan nyt valtiontalouden säästökohteena.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Veivausta

Sunnuntai 28.5.2023 - FotoPena

Politiikan veivaus on menossa kohti kesää ja Säätytalolla istutaan edelleen uuden hallituksen tekotalkoissa. Kukaan ei vielä tiedä millainen hallitusohjelmapaperi sieltä tulee ulos. Veikkauksia on ilmassa, mutta kuninkaan tekijänä on Ruotsalainen kansanpuolue RKP. Se pohtii lauantaina (20.5.) hallitusneuvottelujen kahta tärkeintä paperia maahanmuuttoa ja ilmastokysymystä eduskuntaryhmässään lauantaina (27.5.). Kokouksen päätteeksi RKP vaati maahanmuuttokysymyksiin muutoksia, joka aiheutti turbulenssia puolueitten puheenjohtajistossa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Elvistellen

Lauantai 20.5.2023 - FotoPena

Eurovision laulukisa, joka televisioitiin n. viikko sitten on saanut ennenäkemättömän elvistely tsunamin suomalaisten ja muitten keskuuteen. Kisassa toiseksi tullut Käärijän biisi sai, Cha Cha Cha, ylenpalttista huomiota kisapaikalla yleisön ja median hypetyksessä. Sinänsä suomenkielisen musiikkiesityksen menestyminen englanninkielisellä musiikkimarkkinoilla on maailman yhdeksäs ihme. Viestimet kertovat, että Käärijän biisi on jo Yhdysvaltain musiikkilistoilla ykkösenä.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Arvontaa

Tiistai 16.5.2023 - FotoPena

Viestimet arpovat nyt tanakasti mistä hallitusneuvotteluissa nyt väännetään ja ketkä kansalaiset saavat keppiä sekä kutka lilluvat ”porkkanoissa”. Ei tarvitse olla kummoinen ennustajaeukko, kun tiedetään millaiset vyönkiristystalkoot ovat edessä itse kullakin tulevalla nelivuotis- tai kaksivuotiskaudella. Satavarmasti emme ole jyvällä millaista hallitusohjelmaa sieltä pukkaa mutta ”perstuntuma” on, sellainen ettei kansalaisille auvoisia aikoja ole luvassa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

Loikkarit

Sunnuntai 7.5.2023 - FotoPena

Politiikassa jotkut mukana olevat loikkaavat toisiin puolueisiin kunta tai aluevaalien mentyä kun toiveet ja odotukset eivät ole kohdanneet siinä ryhmässä, jonka listoilta on mennyt ns. lävitse valtuustoihin. Erityisesti Oulussa näyttää poliittisia loikkaamisia tapahtuvan kuten muuallakin maassa. Lakeuksilta sinnikkäästi vallanytimeen pyrkivä entinen poliisi ja lehtiyrittäjä loikkasi Liike Nyt:n riveihin kun Perussuomalaiset eivät huolineet häntä eduskuntavaaliehdokkaaksi. Hänen poliittinen matkansa on alkanut ensin Kepusta Perussuomalaisiin ja sitten Liike Nyt riveihin. Arvot ja periaatteet eivät näillä loikkareilla ole juurtuneet kovin syvälle ajatuksen ytimeen kun oman eduntavoittelu on päällimmäisenä vallan tavoittelussa.

Lue lisää »

Avainsanat: Politiikka

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »